Jake “eXtinctor” Virtanen on päättänyt siirtyä sivuun pelaajan roolista. Jake toimi KUUSAMO.gg:ssä pelin sisäisenä johtajana joukkueen perustamisesta alkaen. Hän oli jo sivussa FELin Haastajaliigan sekä ESEA Intermediaten viimeisistä runkosarjan peleistä lähtien. Hänen tilallaan on pelannut joukkueelle tuttu Juho ”jUHIS” Soivio.
Syy sivuun jäämiseen on uupumus, joka on ymmärrettävästi vienyt innon sekä motivaation pois pelaamisesta.
-Haluan kiittää koko joukkuetta ja Jannea (VISIT KUUSAMO) mahdollisuudesta pelata joukkueessa. Uupumus tuli kirjoitusten aikana, mutta hyvän joukkuehengen takia koitin erilaisia tapoja löytää peli-intoani takaisin. Valitettavasti en siihen pystynyt ja haluan, että muut pelaajat pystyvät kehittymään 100% joukkueena.
Mietinnän jälkeen oli tehtävä vaikea päätös – kynttilää ei kannata polttaa kahdesta suunnasta loppuun.
-Jokaisella hyvällä tarinalla on loppunsa ja valitettavasti joudun nyt itse sanomaan hyvästit – päätös ei ollut helppo. Viimeiset kuusi kuukautta tässä joukkueessa on tuonut erilaisia kokemuksia ja muuttanut minua henkilönä siihen suuntaan minkälainen haluan olla. Olen myös saanut pelata näiden loistavien persoonien kanssa, enkä vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään, summasi Jake loppuun.
-Positiivista on, että hän on ymmärtänyt tämän hetkiset rajansa ajoissa. Jake halusi tuoda rohkeasti uupumuksen esiin ja lisätä asian tietoisuutta pelipiireissä. Kommunikaatio meidän välillä on aina ollut avointa molempiin suuntiin ja nyt toivotaan, että levon kautta löytyy uutta energiaa. Muutenkin häneltä löytyi aina positiivinen ote asioihin. Iso kiitos Jakelle henkilökohtaisesta panoksesta joukkueelle, kiitteli Janne ”VISIT KUUSAMO” Törmänen loppuun.
Katso alta Jaken jäähyväisvideo!
Tällä hetkellä KUUSAMO.gg etsii viidettä CS:GO-pelaajaa. Paikka löytyy FELin Haastajaliigan ja ESEA Intermediaten tulevilta kausilta. Uudelta pelaajalta odotetaan CS-taitojen lisäksi sitoutumista pitkäaikaiseen projektiin, motivaatiota nousta huipulle sekä aikaisempaa kokemusta joukkuepelaamisesta. Yhteydenotot voi tehdä Discordissa käyttäjälle VISIT KUUSAMO#1989, Twitterissä VISIT KUUSAMO tai sähköpostilla osoitteeseen janne@kuusamo.gg
KUUSAMO.gg Super Series III -turnaus järjestetään myös tällä viikolla. Vielä ehdit osallistumaan joukkueellasi perjantain toiseen karsintaan tästä linkistä.
Seuraa joukkueen matkaa sosiaalisessa mediassa:
Twitter – Youtube – Discord – Steam-ryhmä – Kauppa